Anja Rubikilla upea iltapuku

Viihdeuutiset · Stara.fi

Puolalainen mallikaunotar Anja Rubik ei ole juuri viihdelehtien otsikoissa paistatellut, sillä neitokainen on tehnyt menestyksekästä uraansa matalalla profiililla. Nyt hänet on kuitenkin kertaheitolla noteerattu ympäri maailmaa rohkean asunsa ansiosta.

Rubik osallistui New Yorkin Metropolitan-museossa järjestettyyn Schiaparellin ja Pradan julkkisjuhlaan asussa, joka kiinnitti varmasti jokaisen katsojan huomion. Valkoisen iltapuvun halkio oli nimittäin maailmanennätyskokoa, sillä se ulottui lantion yläpuolelle saakka.

28-vuotias Anja Rubik on puolalaissyntyinen supermalli, joka asui lapsuutensa Kreikassa, Kadadassa ja Etelä-Afrikassa. Kansainvälinen kaunotar löydettiin malliksi hänen opiskellessaan Pariisissa. Rubik halusi kuitenkin käydä koulunsa loppuun ennen ryhtymistään täysipäiväiseksi malliksi. Hän on poseerannut lukemattomissa lehdissä ja esimerkiksi Hermesin, Diorin, Guccin, Chanelin ja Armanin mainoskampanjoissa.