Will Smith yritti tehdä omat stunttinsa – kunto loppui kesken

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen elokuvatähti Will Smith tunnetaan menestyksekkään elokuvauransa lisäksi rap-artistina. Tähden useimmat roolit ovat olleet toimintaelokuvissa, ja monet niistä ovat komediallisia. 43-vuotias Smith nähdään seuraavaksi Men in Black III -elokuvassa, joka saa Suomen ensi-iltansa 23. toukokuuta.

Näyttelijä halusi tehdä uusimman elokuvansa stuntit itse, mutta miehen suunnitelmat eivät menneet aivan putkeen. Smithin keho ei taipunutkaan toimintakohtauksiin aivan kuten nuorempana. Nyt mies myöntää, että joutui jättämään stuntit lopulta ammattilaisen tehtäväksi.

– Ajattelin aluksi, että enhän minä, Will Smith, tarvitse stunttimiestä. Sitten jouduin hyppäämään toisen kerroksen ikkunasta alas, ja teimme sitä kahdeksan tai yhdeksän kertaa. Muistinkin olevani 43-vuotias, ja käskin kameraryhmää järjestämään stunttimiehen paikalle, kertoo Will Smith Hollywood-sivustolle.

Smith kertoi haastattelussa, että aikoo jättää tulevaisuudessa stunttien tekemisen ja keskittyä näyttelemiseen. Mies filmaa parhaillaan After Earth -elokuvaa. Hänen kerrotaan valmistelevan seuraavaksi rooleja Winter’s Tale, Hancock 2 ja Bad Boys 3 -elokuvissa.

Will Smithin ura alkoi legendaarisessa Bel-Airin prinssi -televisiosarjassa 1990-luvulla. Sittemmin mies on julkaissut useita rap-albumeita ja näytellyt lukuisissa hittielokuvissa. Smith on naimisissa näyttelijätär Jada Pinkett-Smithin kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta Jaden ja Willow, jotka ovat molemmat kokeilleet siipiään jo viihdemaailmassa. Smithillä on myös Willard-niminen poika aiemmasta avioliitostaan Sheree Smithin kanssa.

Uusimmat