Oikeuden valamies narahti rysän päältä – pössytteli huumeita lounastauolla

Ohhoh! · Stara.fi

Viime vuosina erityisesti poliisien laittomuudet ja ylilyönnit ovat nousseet aikaisempaa useammin otsikoihin, mutta osaavat lakia toki rikkoa myös tuomarit. Nyt Britanniassa kohistaan tapauksesta, jossa raiskausoikeudenkäynnin valamiehistöön kuulunut mies jäi kiinni huumeista oikeudenkäynnin lounastauolla.

26-vuotias Shezad Hussain toimi Manchesterin liepeillä Boltonin tuomioistuimen valamiehistössä, kun hänet huomattiin lounastauolla epäilyttävissä puuhissa bussipysäkillä oikeustalon läheisyydessä. Tarkemmassa tarkastelussa hänen todettiin polttavan kannabista ja paikalle hälytettiin poliisit.

Ensin Hussain kiisti tekonsa, mutta tuli myöhemmin toisiin ajatuksiin ja tunnusti. Valamies joutui tekonsa vuoksi itse leivättömän pöydän ääreen vastaamaan teostaan. Hänet tuomittiin lopulta noin 550 euron sakkoihin, Daily Mail uutisoi. Mies perusteli huumeiden käyttöään stressaavalla tilanteella.