Setä Tamu sooloilee – kuuntele tuore kappale

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat kevään ajan lauleskelleet innokkaasti Yön polte -yhtyeen kappaletta Tyttö sinä olet meritähti, joka oli kevään suosituimpia kotimaisia hittejä. Esittäjinä olivat Setä Tamu, Kuningas Pähkinä ja Stig.

Nyt Setä Tamu on julkaissut ensimmäinen soolokappaleensa, joka on nimeltään Jos sä joskus päädyt Berliiniin. Tänään julkaistusta kappaleesta nähdään nyt myös tuore musiikkivideo.

Viihdebisneksen kulissien takana suomalaiset musiikkituottajat ovat työstäneet jo monia suuria hittejä ulkomaisille tähdille. Tuoreimpana osoituksena tästä on taannoin Suomeen saatu kultalevy Glasperlenspiel-yhtyeen singlestä Echt, jota on nyt myyty kultalevyyn oikeuttava määrä 150.000 kappaletta. Kappaleen on tuottanut vaasalainen Mikko ”Setä Tamu” Tamminen, joka on tuottanut myös yhtyeen muita singlejulkaisuja ja lisäksi kirjoittanut yhden tulevan levyn kappaleista.

Viime keväänä Mikko Tamminen teki historiaa Kreikassa, jossa Helena Paparizoun kappale Baby It’s Over nousi singlelistan ykköseksi ja jätti taakseen esimerkiksi Jennifer Lopezin, Rihannan, Shakiran ja Lady Gagan. Hittikappaleen taustavoimista löytyvät tuolloin suomalaiset Mikko Tamminen ja Nalle Ahstedt sekä ruotsalainen Hanne Sørvaag. Suomalaiset olivat Kreikan listaykkösiä myös viime keväänä, kun Tammisen ja Ahlstedtin Recless-yhtyeelle tekemä kappale Number One oli listaykkösenä. Tammisen käsialaa kuultiin myös Tanskassa, jossa Søs Fengerin kappale Kun et liv oli tiiviissä radiosoitossa.