Miksi paperihaavat sattuvat niin paljon? Tässä vastaus

Ohhoh! Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Arkipäivään valitettavan usein kuuluvat ärsyttävät paperihaavat aiheuttavat usein yllättävän voimakasta kipua. Nyt Mentalfloss-sivusto on selvittänyt, miten ihmeessä pienet paperihaavat voivat tuntua niin epämiellyttäviltä.

Käsittelemme luonnollisesti paperia eniten käsillämme, joissa on muihin ruumiinosiimme verrattuna runsaasti hermopäätteitä. Ne aistivat lämpötilaa, painetta ja kipua. Samanlainen paperihaava esimerkiksi jalassa ei siis lähetä aivoihin läheskään yhtä paljon kipusignaaleja kuin käteen sattunut paperihaava.

Paperihaavan saamisen jälkeen emme myöskään voi olla käyttämättä käsiämme. Eli samalla kun haava yrittää parantua, joudumme koskettelemaan asioita käsillämme. Tällöin iho liikkuu jatkuvasti, jonka seurauksena haavan reunat tuppaavat vetäytymään toisistaan. Tämä hidastaa paranemista ja pitkittää haavan aiheuttamaa kipua.

Minkä takia paperihaavat sitten sattuvat käsiimme enemmän kuin esimerkiksi veitsen aiheuttama viiltohaava? Sivuston mukaan tähän vaikuttaa paperin reunan tylsyys sekä sen kimmoisuus ja liikkuvuus. Tylsinkin veitsi tekee siistimmän viillon ihoomme kuin paperi, joka aiheuttaa enemmän mikroskooppista vahinkoa ihollemme. Paperihaavat ovat myös yleensä melko pinnallisia, jolloin verenvuotoa ei aina ilmene. Vuotava veri suojelisi haavaa erilaisilta ärsykkeiltä, kuten ilmalta.