Nämä rinnat olivat liian suuret alusvaatekauppaan – nainen sai potkut

Ohhoh! · Neea Jokinen

Maailmalla tulee aika ajoin ilmi erikoisia työpaikalla sattuneita tapauksia, joissa työnantaja on esimerkiksi antanut alaiselleen potkut lähes järjettömän syyn takia. Nyt eräs amerikkalainen nainen on saanut potkut alusvaatemyymälästä suurien rintojensa takia.

Lauren Odes -niminen nainen nimittäin väittää Native Intimates -alusvaatemyymälän pomon antaneen hänelle potkut, koska hän on ”liian kuuma”. New Jerseyssä asuva nainen oli työskennellyt kyseisessä yrityksessä vain viikon verran, kunnes hän sai yllättäen potkut.


Kuva: Splash

Naisen julkkisasianajaja Gloria Allred kertoi lehdistölle, että naisen työnantaja oli pyytänyt muhkearintaista naista pukeutumaan löysiin vaatteisiin. Pomon mukaan Lauren Odesin nimittäin pitäisi piilotella rintojaan, jotta ne näyttäisivät pienemmiltä. Nainen yritti pomonsa kehotuksen jälkeen pukeutua hieman peittävämmin, mutta työantaja piti silti Laurenin asuja liian rohkeina.

Suuririntainen nainen joutui myös muiden työntekijöiden haukkujen kohteeksi. Naisen työtoverit olivat muun muuassa heittäneet tämän päälle kylpytakin, jolla hän voisi peittää itsensä. Lauren Odes oli murtunut työpaikallaan itkuun haukkujen takia. Asianajaja uskoo naisen saaneen potkut, koska kyseisen alusvaatemyymälän johtajat ovat ortodoksijuutalaisia.

– Lauren Odes sai potkut, koska hän on viehättävä ja hyvännäköinen. Yrityksen johtoryhmä ei pitänyt siitä, että Lauren ei täyttänyt heidän uskonnollisia rajoituksiaan, Gloria Allred kertoi New York Post -lehden mukaan.

Uusimmat