Pariskunta kloonasi koiransa 155 000 dollarilla: ”Hän on uudelleensyntynyt”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Lemmikin menehtyminen voi olla monelle ihmiselle kova paikka, josta toipuminen vie aikaa. Useat koiran omistajat mieltävät lemmikkinsä ystäväksi, jonka poismeno jättää aukon jälkeensä.

Nyt eräs pariskunta meni niin pitkälle, että halusi herättää kuolleen koiransa henkiin. Nina Otto päätti miehensä kanssa kloonata perheen kultaisennoutajan Sir Lancelotin. Pari otti kuolleelta koiralta DNA-näytteen ja maksoi eräälle biotekniikka-alan yritykselle, että se kloonaisi heidän koiransa.

Kloonaus maksoi huippurikkaalle pariskunnalle 155.000 dollaria eli 126.000 euroa. Monet muutkin omistajat olivat kiinnostuneet eläimensä kloonaamisesta, ja pari teki huutokaupassa suurimman tarjouksen yritykselle koiransa kloonaamisesta. Naisen mukaan he olisivat voineet maksaa enemmänkin, että erikoinen toive täytettäisiin. Pariskunta sai uuden koiranpennun, jonka nimeksi he antoivat Lancelot Encore.

Otton perhe on nyt vakuuttunut, että heidän koiransa on jälleensyntynyt. Pariskunta uskoo näin, koska uusi koira tekee samoja eleitä kuin edesmennyt Lancelot-koira. Koira muun muassa ristii tassunsa samaan tapaan kuin perheen entinen lemmikki.

– Me odotimme, että toinen Lancelot näyttäisi samalta, mutta tämä on sama koira. Hän on uudelleensyntynyt, kertoo Nina Otton aviomies Radar Online -sivustolle.