Pornomessut koulun päättäjäistanssiaisten naapurissa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Koulun päättäjäistanssien aikaan monien nuorten vanhemmat ovat huolissaan lastensa käyttäytymisestä ja alkoholin käytöstä. Erään yhdysvaltalaiskoulun oppilaiden vanhemmat saivat myös lisää huolenaihetta, sillä koulun päättäjäistanssit pidettiin samassa rakennuksessa pornomessujen kanssa.

CBS Miami kertoo sivuillaan, kuinka Miami Beach Senior High School -koulun oppilaiden vanhempien kauhistukseksi päättäjäistansseja varten varatussa juhlapaikassa oli samaan aikaan meneillään K18-erotiikkamessut. Monet vanhemmista olivat huolissaan siitä, että nuoret saattaisivat altistua messujen sisällölle. Exxxotica Expo -messuista huolimatta koulun päättäjäistanssit järjestettiin suunnitellusti.

Osa huolestuneista vanhemmista halusi kuitenkin varmistaa lastensa turvallisuuden, joten he saapuivat tanssiaisiin itse tarkkailemaan tilannetta. Myös poliiseja hankittiin vahtimaan juhlapaikkaa, jotta tilanne ei karkaisi käsistä. Koulu perusteli erittäin negatiivista palautetta saanutta juhlatilavalintaansa sanomalla sen olleen ainoa kyseisenä päivänä vapaana ollut pitopaikka.