Googlessa tänään ennennäkemätön logotempaus

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin hakukone Google tempaisee ajoittain näyttävästi muuttamalla logonsa tilapäisesti uuteen muotoon, eli doodleksi. Tänään Google juhlistaa poikkeuksellisen näyttävästi Bob Moogia.

Bob Moog oli elektronisen musiikin mullistanut pioneeri, jonka syntymästä tulee tänään kuluneeksi 78 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Google ylitti itsensä ja julkaisi historiansa ensimmäisen soittokelpoisen doodlen. Kaiken lisäksi doodlella voi myös tallentaa moogilla tehtyä musiikkia ja jakaa sitä verkossa.

Bob Moog kehitti historian merkittävimmän syntetisaattorin, joka muutti elektronisen musiikin suunnan ja hänen vaikutuksensa kuuluvat lukemattomissa hittikappaleissa yhä tänäkin päivänä. Äskettäin myös suomalainen Marimekko sai kunnian komeilla Googlen logon yhteydessä, ja sittemmin logossa nähtiin suomalaista väriä Elias Lönnrotin syntymäpäivänä.