Palomiehet tekivät tulipalon keskeltä yllättävän löydön: ”Liittynee laittomuuksiin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Palomiehet yrittävät tulipaloissa ensisijaisesti pelastaa ihmishenkiä ja sammuttaa tulipaloa, mutta toissijaisesti myös arvokkaan irtaimiston pelastaminen voi tulla kyseeseen. Nyt Malesiassa palomiehet ovat tehneet mielenkiintoisen löydön tulipalosta.

Malaccan kaupungissa maanantaiaamuna syttynyttä tulipaloa sammuttaessaan palomiehet huomasivat yllättäen, että palopaikalla oli suuri määrä käteistä rahaa. Sitä oli noin 300.000 ringgitin eli noin 80.000 euron verran. Rakennusta oli käytetty laittomien ilotulitteiden varastona, joten myös rahojen katsottiin kuuluvan laittomaan toimintaan.

Rakennuksen omistaja ehti paeta palopaikalta ennen palokunnan saapumista, ja hän taisi paeta liekkien lisäksi myös virkavaltaa. Kaikesta huolimatta rakennuksen omistaja sai rahat takaisin. Tulipalo saatiin sammutettua puolessa tunnissa vaikka ilotulitteet räjähtelivät rakennuksessa, Bernama uutisoi.

Uusimmat