Nolo moka CNN-uutiskanavalla

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Kaikissa sähköisissä ja muissa medioissa sattuu aika ajoin jopa nolojakin virheitä, kun toimittajaan iskee esimerkiksi niin sanottu lyhytkatkos tai juttu menee julkisuuteen tarkistamatta. Tällä kertaa arvostettu uutiskanava CNN on tehnyt nolon virheen.

Kerroimme taannoin kuinka Facebookin perustaja Eduardo Saverin asuu nykyisin Singaporessa ja viettää siellä ökyelämää supermallien ja julkkistähtien seurassa. Nyt ökyrikkaan miehen edesottamuksia on ihmetellyt myös CNN.

– Miksi Facebookin perustaja on Kiinassa? Eduardo Saverin muutti Singaporeen vuonna 2009, uutiskanava raportoi.

Uutiskanava totesi virheellisesti, että Singapore olisi osa Kiinaa. Niin ei tietenkään ole. Jossain muussa mediassa virhe olisi voitu ohittaa olankohautuksella, mutta CNN-kanavan kohdalla sitä on nyt ruodittu laajasti sosiaalisessa mediassa. Erityisesti singaporelaiset ovat olleet pahoillaan tapahtuneesta, AsiaOne raportoi.