Britney Spears raivostui surkeasta X Factor -koelaulusta – lähti pois kesken kuvausten!

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltojen X Factor -laulukilpailun toisen tuotantokauden tuomaristossa nähdään tänä vuonna Simon Cowell, L.A. Reed, Britney Spears ja Demi Lovato. Uuden tuomariston johdolla alkaneella tuotantokaudella nähtiin draamaa jo heti ensimmäisissä koelauluissa.

Paljon kiinnostusta herättänyt 30-vuotiaan poptähden Britney Spearsin kiinnittäminen yhdeksi kilpailun tuomareista sai välittömästi aikaan hieman tavallisesta poikkeavat X Factor -koelaulut. Neitokaisen kerrotaan nimittäin poistuneen tuomarinpenkiltään kesken kuvausten. TMZ-sivuston mukaan laulajatar otti itseensä erään kilpailijan esittämän, epäonnistuneen version hänen Hold It Against Me -hittibiisistään.

Paikallaolijoiden mukaan Britney poistui esityksen jälkeen poissa tolaltaan koelaulujen kulisseihin. Maailman menestyneimpiin artisteihin kuuluva neitokainen ei kiirehtinyt takaisin tuomarinpenkilleen, joten neljä seuraavaa kokelasta joutuivat esiintymään ainoastaan kolmelle tuomarille. Ohjelman tekijöiden mukaan Britney ei suuttunut, vaan hän ainoastaan ”otti pienen tauon”.

Lukuisia maailmanlaajuisesti erittäin menestyneitä hittilevyjä julkaisseen Britneyn tiedetään saavan tuomaripestistään peräti 15 miljoonan dollarin palkkion. 19-vuotiaan teinitähti Demi Lovaton puolestaan huhutaan saavan tuomarityöstään palkkioksi miljoona dollaria.

The X Factor -laulukilpailu suunniteltiin Britanniassa alun perin Pop Idol -ohjelman tilalle. Sittemmin suosittu televisio-ohjelma on levinnyt ympäri maailman. Suomen version voittajaksi valittiin vuonna 2010 Elias Hämäläinen. Yhdysvaltojen ensimmäisen tuotantokauden voittajaksi taas kruunattiin 19-vuotias Melanie Amaro.