Tiesitkö tämän? Klassikkoleffa E.T. oli alunperin kauhuelokuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Steven Spielbergin menestysteos ja yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä elokuvista, E.T. – The Extra Terrestial, äänestettiin muutama vuosi sitten kaikkien aikojen parhaaksi perhe-elokuvaksi brittiläisen Channel 4 -kanavan äänestyksessä.

Harva kuitenkaan tietää, että alunperin E.T. oli kaikkea muuta kuin perhe-elokuva. Se sai nimittäin alkunsa Kolmannen asteen yhteys -elokuvan menestyksestä, josta Spielberg sai idean avaruusolioiden vierailusta maassa. Night Skies -työnimellä kulkeneen tarinan piti olla synkkä ja uhkaava, sillä se oli saanut innoituksensa tosielämässä Kentuckyssä sattuneesta mystisestä välikohtauksesta väitettyjen avaruusolioiden kanssa.

Käsikirjoittaja John Sayles hahmotteli tarinan, jossa E.T. tappoi ihmisiä koskettamalla heitä pitkällä sormellaan, Time-lehti uutisoi. Elokuva ehti jo esituotantoon, kun Steven Spielberg päätti tarinan olevan liian synkkä ja päätti muuttaa sen lähes päinvastaisen toiveikkaaksi. Sayles ei kuitenkaan halunnut kirjoittaa käsikirjoitusta uudelleen, joten hän luopui projektista. Käsikirjoittaja teki myöhemmin elokuvan Brother from Another Planet.

Vuonna 1982 ensi-iltansa saanut E.T. sai aikanaan valtavan maailmanlaajuisen suosion, joka hakee vertaistaan yhä tänäkin päivänä. Erilaisia E.T. -tuotteita myytiin satojen miljoonien dollarien arvosta. Siten voidaankin sanoa, että E.T. oli ensimmäinen täysin kaupallistettu elokuva.