Lindsay Lohan huumepäissään televisio-ohjelmassa?

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Julkkistähti Lindsay Lohan kiinnitettiin äskettäin huippurooliin näyttelemään edesmennyttä Elizabeth Tayloria Liz & Dick -elokuvaan. Roolityö voi nostaa hänet takaisin Hollywood-tähtien kärkinimiin, sillä viime vuosina hän ei ole juurikaan vakuuttanut kriitikkoja tai yleisöä esiintymisillään.

Nyt Michael-isä väittää, että Lindsay Lohan esiintyi Saturday Night Live -sketsiohjelmassa lääkehuuruissa. Isän mukaan hänen tyttärensä näyttelijätaidot eivät päässeet valloilleen suositussa komediaohjelmassa, koska hän oli sekaisin reseptilääkkeistä. Lindsayn emännöimä jakso esitettiin Yhdysvalloissa maaliskuussa.

– Lindsay oli käyttänyt lääkäreiden määräämiä voimakkaita reseptilääkkeitä ennen esiintymistään. Ne tekivät hänestä värittömän. Lindsay ei pystynyt näyttämään kansalle todellisia näyttelijätaitojaan lääkkeiden vaikutuksen alaisena, Michael Lohan kertoi Celebrityviplounge-sivustolle.

Poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan joutunut kaltereiden taakse jo useamman kerran. Viime vuonna neitokainen tuomittiin vankilaan viidennen kerran toistuvien ehdonalaisrikkomustensa takia. Tänä vuonna Lindsay tullaan näkemään Glee-hittisarjassa, jossa hän tekee cameo-roolin. Tähden huhuttiin äskettäin aiheuttaneen ärtymystä Glee-näyttelijöiden keskuudessa myöhästymisellään ja välinpitämättömällä käytöksellään.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat