IS: Tuurin kyläkauppiaan uusi rakas on ghanalainen missikaunotar

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen tunnetaan värikkäästä rakkauselämästään, jota on käsitelty moneen otteeseen iltapäivälehtien sivuilla. Nyt Ilta-Sanomat kertoo, että Tuurin oma poika on löytänyt itselleen jälleen naisseuralaisen Ghanasta.

Keskisen uusi tyttöystävä on ghanalainen missi, jonka tiedetään edustaneen maataan Miss Universum -kilpailuissa. Suorasukaisista kommenteistaan tunnettu mies oli suhteellisen vaitonainen uudesta rakkaastaan. Hän kuitenkin myönsi, että perheen perustaminen on käynyt mielessä, ja uusi nainen saattaa saada sormuksen sormeen tulevaisuudessa.

– Tietyllä tavalla voin sanoa, että kysymys on vakavasta suhteesta, kertoo Vesa Keskinen Ilta-Sanomille.

Keskinen kertoi myös haastattelussa, että hänen miehinen kuntonsa voi hyvin. Hänen suurimpia ihailijoitaan ovat 60 – 65-vuotiaat naiset, jotka pitävät kyläkauppiasta omana poikanaan. Keskinen kiitteleekin vanhojen naisten viisautta, kun he ovat neuvoneet kyläkaupan isäntää tekemään poikasia Tuurin kylään.

Keskinen muistetaan aiemmasta suhteestaan ghanalaiseen malliin, Hamamat Montiaan. Parin suhde päättyi viime vuonna kuuluisaan kastikeriitaan, kun Keskinen kaatoi naisen tekemän kastikkeen lavuaarista alas. Kyläkauppias kertoi taannoin myös Hymy-lehdelle harrastaneensa seksiä yli 60 kansallisuuden kanssa. Mies kertoi naisten seksuaalisuuden lisääntyvän päiväntasaajaa lähestyessä, ja kehui saaneensa näillä seuduilla ennätykselliset 108 orgasmia illassa.