Sharon Stonen paita paljasti rinnat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Sharon Stone aiheutti kohua vuonna 1992 esiintyessään eroottisessa elokuvassa Basic Instict. Sittemmin mallinakin työskennellyt Sharon onkin pysynyt julkisuudessa lukuisten elokuviensa lisäksi myös rohkean tyylinsä takia.

Nyt 54-vuotiaan näyttelijättären kerrottiin joutuvan oikeuden eteen entisen lastenhoitajansa syytösten takia, koska hoitajan mukaan supertähti oli nimitellyt häntä rasistisesti. Nyt Sharon Stone on kuvattu ulkoilemassa Martin Mican kanssa Beverly Hillsissä. Neitokaisella oli yllään läpikuultava paita, jonka alla ei ollut lainkaan esimerkiksi toppia tai rintaliivejä.

Sharon Stone julkaisi vuonna 2010 oman korumallistonsa The Maji Collection. Mallisto oli suunniteltu Damiani Jewellers –yhtiölle. Työhön kului aikaa neljä vuotta, koska Stone teki samalla miehille tarkoitetut korut. Stone kertoi saaneensa inspiraation tähän ystäviltään Elton Johnilta ja tämän kumppanilta David Furnishilta. Näyttelijätär on tehnyt jo monien vuosien ajan yhteistyötä italialaisten jalokivikauppiaiden kanssa.