Madonna ällistyttää Abu Dhabissa – keikoista tulossa tukahduttavan kuumia

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Popin kuningattareksi kutsuttu Madonna suivaantui aiemmin tänä vuonna YouTube-palvelulle, kun hänen Girl Gone Wild -kappaleensa musiikkivideolle annettiin 18 vuoden ikäraja. Laulajan videolla nähdään alastomuutta ja miehiä, jotka hierovat jalkoväliään. Nyt popdiiva kummastuttaa konserttivaatimuksillaan.

The Sun -lehden tietojen mukaan 53-vuotias laulajatar on nimittäin vaatinut, että hänen Abu Dhabin keikoillaan ei käytetä ollenkaan minkäänlaisia ilmastointilaitteita. Arabiemiirikunnassa sijaitsevassa Abu Dhabissa lämpötilat nousevat tunnetusti melko korkealle, eikä lähipäivien sään odoteta poikkeavan tästä. Lämpötilat voivat aavikolla nousta aina 40 celsiusasteeseen.

Du Arenalla pidettävien konserttien järjestäjät olivatkin asentaneet areenalle ilmastointilaitteita ja ilmankostuttimia, mutta Madonna on kieltänyt niiden käytön. Kehonsa rajojen koettelusta nauttiva popdiiva haluaa lehden mukaan ”tuntea kuumuuden”. Järjestäjät ovat kuitenkin huolissaan popin kuningattaren päätöksestä, sillä hänen pelätään saavan lämpöhalvauksen ja luhistuvan kesken esityksen.

Madonnan levyjä on myyty maailmanlaajuisesti huimat 230 miljoonaa kappaletta. Hän onkin maailman menestynein naisartisti single- ja albumimyynnillään. Yksi tähden viimeisimmistä isoista hiteistä on Hung Up -single, jota myytiin maailmanlaajuisesti yhdeksän miljoonaa kappaletta.