Poptähti Robbie Williamsin isyydestä: ”Vauva tulee kiroilemaan jo lapsena”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituimpiin poikabändeihin aikanaan lukeutunut Take That hajosi vuonna 1996, kun Robbie Williams jätti vuotta aiemmin yhtyeen ja suuntasi erittäin menestyksekkäälle soolouralle. Viime aikoina laulajatähti on ollut otsikoissa ilouutisen merkeissä, sillä hänen Ayda-vaimonsa odottaa parhaillaan pariskunnan esikoislasta.

Nyt laulajatähden hyvä ystävä ja bänditoveri Gary Barlow kertoi ajatuksiaan kollegansa perheenlisäyksestä. Barlow’n mukaan Robbie Williams tulee muun muuassa olemaan hyvä isä, koska hän on hauska ihminen. Popparin mukaan Williamsin esikoislapsi oppii kuitenkin erään pahan tavan jo nuorella iällä.

– Rob tulee olemaan hyvä ja hauska isä. Hänen lapsensa tosin osaa kiroilla jo ennen kolmen vuoden ikää, Gary Barlow kertoi Breaking News -sivustolle.

Robbie Williams paljasti taannoin, että hänen ensimmäinen sanansa oli v***u. Tähden mukaan hän kasvoi elämänsä ensimmäiset kolme vuotta pubissa, jossa hän oppi lukuisia kirosanoja. Laulaja suututti viime vuonna parhaan ystävänsä vaimon, kun hän opetti pariskunnan viisivuotiaan pojan kiroilemaan.

Robbie ja hänen amerikkalainen näyttelijävaimonsa Ayda Field asuvat nykyisin Los Angelesissa. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2010. Hulivililaulaja otti taannoin kaikki kahdeksan koiraansa mukaan Britanniaan kiertueelle, koska hän ei kestänyt olla kauaa erossa rakkaista ystävistään.



Uusimmat