Naisten päiväunien kohde paljasti: ”Tästä naiset pitävät”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Amerikkalainen poptähti Usher on ollut viime kuukausina usein otsikoissa riitaisan huoltajuuskiistansa merkeissä. Hän käy parhaillaan oikeudenkäyntiä kaksospoikiensa huoltajuudesta. Nyt lukuisten hittibiisien esittäjä avautui lehtihaastattelussa elämästään julkisuuden parrasvaloissa.

Usherin mukaan kuuluisuuden myötä hänen ympärilleen on kertynyt lukuisia ihmisiä, jotka ovat olleet kiinnostuneita vain hänen julkkisstatuksestaan. Poptähti on kuitenkin tyytyväinen siihen, että etenkin naiskaunottaret pyörivät hänen ympärillään.

Usher paljasti myös tärkeimmän opin, jonka hän on oppinut naisista. Laulajan mukaan naiset nimittäin pitävät itsevarmoista miehistä, jotka osaavat käsitellä naisia. Poptähti kehui haastattelussa naisia, sillä hänen mukaan naisista löytyy aina intohimoinen ja lempeä piirre.

– Olen oppinut, että kaikki naiset ovat erilaisia. Heitä ei pitäisi koskaan asettaa tiettyihin kategorioihin. Naiset tykkäävät itsevarmuudesta, Usher kertoi Q-lehden haastattelussa.

Usher kosi stylistina työskentelevää Tameka Fosteria vuonna 2007 ja pariskunta avioitui samana vuonna. Heillä on kaksi yhteistä poikaa, neljävuotias Usher Raymond V ja kolmevuotias Naviyd Ely Raymond. Poptähti haki avioeroa vuonna 2009 ja kertoi samalla julkisuuteen olleensa asumuserossa vaimonsa kanssa jo vuodesta 2008 asti.

Uusimmat