Pitbullin lanneliike villitsi yleisön Suvilahdessa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Latinoräppäri Pitbull konsertoi tiistaina Helsingin Suvilahdessa yli 5.500 kuulijalle. Suomalaisten fanittama supertähti esitti ulkoilmatapahtumassa hittipainotteisen show’n, jossa oli mukana myös Pitbullin live-yhtye.

Stara oli katsastamassa latinoräppärin keikkaa ja ikuistamassa keikkatunnelmaa. Pitbull saapui lavalle sovittuun aikaan ja aloitti esityksensä räjähtävästi. Tummaan pukuun ja aurinkolaseihin sonnustautunut tähti villitsi yleisön hittibiisien lisäksi tanssitaidoillaan sekä näyttävällä lanneliikkeellään.

Pitbullin keikalla kuultiin remix-versioita muun muuassa Black Eyes Peasin, Usherin, Sak Noelin ja Michel Telon musiikista. Rap-artistin suosituimmat kappaleet vetosivat yleisöön, ja kädet nousivat ilmaan etenkin biisien Hey Baby, On the Floor, Give Me Everything ja International Love aikana. Vähäpukeisia naiskaunottaria lavalla ei nähty, mutta kaljupäinen supertähti otti lavan ja yleisön haltuun energiallaan.

– Helsinki, mahtava energia! Täällä on hieman viileä, mutta toivottavasti kuumennamme paikan, Pitbull kertoi keikallaan.