Räppäri ammuttu kuoliaaksi sairaalan edessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-musiikissa on vuosien varrella tapahtunut muihin musiikkigenreihin nähden moninkertainen määrä artistien murhia. Nyt lista on jälleen kasvanut yhdellä, kun räppäri Lil Phat ammuttiin kuoliaaksi Yhdysvalloissa.

19-vuotias nouseva kyky Lil Phat, oikealta nimeltään Melvin Vernell III, sai kuolettavat vammat ampumavälikohtauksessa, joka tapahtui torstaina sairaalan pysäköintialueella Atlantassa. Sairaalan läheisyys ei auttanut, sillä nuori tähti menehtyi saamiinsa vammoihin. Pääsy sairaalaan jouduttiin sulkemaan välikohtauksen takia kahdeksi tunniksi.

Poliisi etsii parhaillaan ampujaa tai ampujia. Silminnäkijöiden mukaan paikalta oli poistunut kaksi miestä, The Atlanta Journal-Constitution -lehti uutisoi. Lil Phat teki pienimuotoisen läpimurtonsa vuonna 2007 julkaistulla Webbien esittämällä Independent-singlellä, joka nousi Yhdysvaltojen singlelistan sijalle yhdeksän.