Snookin alastonkuvat päätyivät nettiin – kaikki paljaana

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kohutusta amerikkalaisesta Jersey Shore -realityohjelmasta tunnetuksi tullut realitytähti Snooki, oikealta nimeltään Nicole Polizzi, odottaa parhaillaan esikoistaan. Nyt neitokainen on kuitenkin noussut otsikoihin aivan toisissa merkeissä.

Raskautensa myötä huomattavan nopeasti lisäkiloja saanut Snooki nähdään nyt verkkoon vuotaneissa noloissa alastonkuvissa, joissa julkkistähden intiimit ruumiinosat paljastuvat. Tapauksen tekee erityisen noloksi se, että kuvat ovat Snookin itsensä ikuistamia. Kuvat on julkaistu esimerkiksi Daily Mailin sivuilla.

The Jersey Shore -ohjelmassa useita kertoja paljasta pintaa vilautellut realitytähti sai viime vuonna nimikkoseksilelun, kun amerikkalaisyhtiö julkaisi puhallettavan Snooki-seksinuken. Tuotteen pakkauksessa Snookia pannaan halvalla hieman turhankin rajuin sanakääntein. Aiemmin sama yhtiö on lanseerannut kauppoihin vastaavat “pumpattavat barbarat” myös muiden muassa Beyoncesta, Lady Gagasta ja Miley Cyrusista.