Jessica Chastainin iltapuku säväytti punaisella matolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen näyttelijäkaunotar Jessica Chastain ei ole monille vielä kovinkaan tuttu tähti, mutta hänen uskotaan nousevan kuluvana vuonna kuumien Hollywood-tähtien joukkoon. The Wettest County in the World -elokuvaa tähdittävä kaunotar on nyt yllättänyt asullaan.

Jessica Chastain osallistui nimittäin New Yorkissa Tony Awards -julkkisjuhlaan, jonka näyttävimpiin neitokaisiin hän lukeutui pitkälti rohkean asuvalintansa ansiosta. Hän nimittäin asteli punaiselle matolle läpikuultavassa asussa, joka ei juuri piilotellut yksityiskohtia hänen ylävartalonsa muodoista.

Amerikkalainen Jessica Chastain on näyttelijätär, jonka ura alkoi vuonna 2004. Hänet on nähty urallaan jo useissa elokuvissa, ja uran käännekohta oli upea rooli Piiat-elokuvassa. Siitä hän sai useita palkintoja ja Oscar-ehdokkuuden. Elokuvakriitikot nimesivät hänet Vuoden 2011 tulokkaaksi. Vuonna 2012 Jessican uskotaan nousevan kansainväliseksi tähdeksi.