New York haluaa kieltää isot limsamukit – Coca-Cola iski heti takaisin: ”Ei yhteyttä lihavuuteen!”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Hiilihapollisten virvoitusjuomien terveyshaitoista on keskustelu jo pitkään. Esimerkiksi Coca-Cola -virvoitusjuomayhtiötä on kritisoitu huimien sokerimäärien lisäksi myös riippuvuutta aiheuttavan kofeiinin käytöstä juomissa. Nyt yhtiö on otsikoissa limonadien terveysvaikutusten takia.

USA Todayn haastattelussa ollut Coca-Cola Companyn Pohjois-Amerikan puheenjohtaja Katie Bayne on väittänyt, että sokeroitujen virvoitusjuomien ja lihavuuden välille ei ole tieteellisesti löydetty mitään yhteyttä. Baynen kommentti liittyy New Yorkin pormestarin Michael Bloombergin kohuttuun lihavuuden vastaiseen kampanjaan. Bloomberg haluaa nimittäin estää yli 4,8 desilitran suuruisten virvoitusjuomien myymisen kaupungin ravintoloissa, kioskeissa, elokuvateattereissa ja urheiluareenoilla.

Maailman suurimman virvoitusjuomayhtiön edustajana Bayne myönsi haastattelussa lihavuuden olevan vakava ongelma. Baynen mukaan lihavuus on kuitenkin lisääntynyt huimasti vuosina 1999 – 2010 siitä huolimatta, että virvoitusjuomien sokeripitoisuus on laskenut. Bloombergin ehdotus suurien juomien myymisen kieltämiseksi onkin saanut vastaansa kritiikkiä, sillä osa kokee ehdotuksen rajoittavan liikaa newyorkilaisten yksilönvapauksia.