Komediatähdellä kovat odotukset: ”Minun pitäisi olla ritari!”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Brittiläinen koomikko-näyttelijä Russel Brand avioitui poplaulaja Katy Perryn kanssa vuonna 2010 Intiassa järjestetyssä hääseremoniassa. Julkkisparin liitto päätyi kuitenkin jo tämän vuoden puolella eroon. Nyt Brand on esittänyt julkisesti haaveita ritariudesta.

36-vuotias komediatähti on kertonut The Sun -lehden tietojen mukaan haluavansa tulla lyödyksi ritariksi. Brand on aiemmin kertonut kiintymyksestään Ison-Britannian kuningattareen. Nyt vitsien viljelemisestä tunnettu mies uskoo todella ansaitsevansa kuningattaren myöntämän ritarin aatelisarvon.

– He eivät enää kauaa voi jättää minua huomiotta. Minun pitäisi olla ritari. Muuten ihmiset nousevat kapinaan, koomikko perustelee lehdelle.

Ritarin aatelisarvon saamiselle Brand ei kuitenkaan esittele mitään sen tarkempia perusteita. Kattavan ansioluettelonsa lisäksi miehen värikkääseen historiaan kuuluu myös useita pidätyksiä. Suosikkikoomikko on muun muassa pidätetty 12 kertaa vahingonteosta ja säädyttömästä paljastelusta.

Brittiläinen koomikko-näyttelijä Russell Brand tuli tunnetuksi kotimaassaan Big Brother My Big Mouth -ohjelman juontajana. Hän nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen kun hän juonsi vuoDEn 2008 MTV Music Awards -gaalan ja esiintyi tunnetuissa yhdysvaltalaisissa keskusteluohjelmissa. Russell Brand on näytellyt lukuisissa elokuvissa, joista tunnetuimpia ovat Forgetting Sarah Marshall, Arthur ja Rock of Ages.