Bond-tähden ”mökkivuokra” 200 000 euroa kuukaudessa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-komistus Pierce Brosnan nähtiin ensimmäisen kerran James Bondin roolissa vuonna 1995 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa 007 ja Kultainen silmä. Sittemmin hänet nähtiin salaisena agenttina yhteensä neljässä Bond-elokuvassa.

Esimerkiksi Mamma Mia -elokuvassa hienon roolin tehnyt Pierce Brosnan on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Nyt hän on pannut Los Angelesin liepeillä Malibun Broad Beachin luksusalueella sijaitsevan Orchid House -asuntonsa vuokralle.

Hänen ökyrikkaat faninsa voivat siis kokeilla millaista olisi elää Hollywood-tähtenä. Siihen tosin tarvitaan hieman rahaa, sillä viikon vuokrahinta on huikeat 200.000 euroa. Naapureina ovat esimerkiksi Steven Spielberg, Mel Gibson, Goldie Hawn, Sylvester Stallone ja Robert Redford.

59-vuotias Pierce Brosnan oli taannoin saamassa syytteen paparazzin pahoinpitelystä, mutta onnistui sopimaan sen rahalla ennen oikeudenkäyntiä.