Rihannan nänniyllätys tallentui paparazzikuviin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Rihanna on viime päivinä ollut runsaasti otsikoissa seksiin liittyvien lausuntojensa ja valokuviensa merkeissä. Lisäksi hän juhli itsensä taannoin sairaalakuntoon.

Laulajattaren rintavarustus on päässyt moneen otteeseen näkyviin lehtien palstoilla ja mainoskuvissa. Kuvankaunis poptähti ei tunnetusti peittele muotojaan, ja nytkin Rihanna on bongattu New Yorkissa kutkuttavassa asussa. Tähti valitsi ylleen hempeän vaaleanpunaisen hameen ja paljastavan minitopin, josta neitokaisen nännit kuulsivat läpi. Katso kuvat tästä.

Rihanna rankattiin toukokuussa maailman neljänneksi vaikutusvaltaisimmaksi julkkikseksi Forbes-talouslehden listauksessa. Hänet nähdään paraikaa valkokankaalla Battleship-elokuvassa, jota hän on markkinoinut ahkerasti maailmalla. Rihanna nähdään myös The Fast and the Furious 6 -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa vuonna 2013.

Uusimmat