Kimin uusi aluevaltaus: Haluaa saippusarjan tähdeksi

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Maailman seuratuimpiin julkkiksiin nykyisin lukeutuva Kim Kardashian tuli alunperin tunnetuksi kotipornovideostaan, mutta on sittemmin onnistunut saavuttamaan valtavan omaisuuden muun muassa realitysarjojen avulla. Nyt neitokainen haluaisi saippuasarjatähdeksi.

Rap-artisti Kanye Westin kanssa seurusteleva realityjulkkis on The Sun -lehden tietojen mukaan halukas esiintymään brittiläisissä saippuasarjoissa. Lehden mukaan Kim ihastui taannoisella Lontoon reisullaan Coronation Street ja EastEnders -sarjoihin. Nyt neitokainen haluaisikin itse esiintyä niissä.

– Katsottuaan jakson Coronation Street -sarjaa hän yritti matkia pohjoista aksenttia. Hän haluaisi tehdä cameo-roolin vain jotta voisi hiiviskellä ympäri kuvauspaikkaa, lähde kertoo lehdelle.

Kurveistaan tunnettu Kim ei ole ainoa julkisuuden henkilö, joka on ilmaissut toiveitaan esiintyä suositussa Coronation Street -sarjassa. Ehkä hieman yllättäen myös rap-artisti Snoop Dogg on aiemmin vedonnut sarjan tuottajiin saadakseen roolin rakastamassaan saippuasarjassa. Saippuasarjaroolin lisäksi Kim Kardashianin kerrotaan janoavan haluttuja lippuja Lontoossa tänä kesänä järjestettäviin olympialaisiin.

Kim Kardashianilla on aiempaa kokemusta näyttelemisestä muun muassa Drop Dead Diva ja CSI: New York -televisiosarjoista. Neitokainen kuvaa parhaillaan perheineen Rikkaat Kardashianit -realitysarjaa, jonka uusi tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa tässä kuussa. Sarjan menestyksen johdosta sen pohjalta on tehty myös kaksi spin-off -sarjaa ja kolmas on parhaillaan suunnitteluasteella. Äskettäin perhe teki 40 miljoonan dollarin sopimuksen televisio-ohjelmansa jatkosta.