Kiinalaiset kauppiaat hengenvaarassa – myyntikärryt keskellä moottoriellä

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Kadun varsilla tapahtuva kauppaaminen on arkipäivää niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Nyt otsikoihin ovat kuitenkin nousseet hieman dramaattisemmat katukauppiaat, sillä he pystyttivät myyntikärrynsä keskelle vilkasta moottoritietä.

Eräs työmatkalla ollut motoristi kertoo joutuneensa lyömään jarrut pohjaan vilkkaasti liikennöidyllä autotiellä Kiinassa, koska hän oli ajaa suoraan päin katukauppiaita. Chongqing Times kertoo, kuinka katukauppiaat myivät kärrystään puuroa keskellä monikaistaista moottoritietä. Myyntikärryissä oli myös tulenarkoja kaasupulloja, joten erikoiseen paikkaan asetettu koju aiheutti todellisen vaaratilanteen.

Epäloogisen myyntipaikan takana on kaupungin päätös, jonka mukaan kauppiaat eivät saa pitää kärryjään kadunvarsilla. Niinpä ennen katujen laidoilla liiketoimintaansa operoineet myyjät olivatkin vastalauseena siirtäneet kärrynsä keskelle tietä. Puuroa kaupanneet kauppiaat joutuivat kuitenkin jättämään vaaralliseen myyntipaikkansa kiireisesti kun kaupungin virkamies saapui häätämään heitä keskeltä katua.