Annen dieetti kauhistuttaa: Pelkkää retiisiä ja hummusta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Hollywood-tähti Anne Hathawayn ura on ollut viime aikoina noususuunnassa. Hänet valittiin esimerkiksi Batman-elokuvan jatko-osaan kissanaisen rooliin. Taannoin leffatähden hiustyyliä ihmeteltiin ympäri maailmaa, sillä Anne oli yllättäen ajellut hiuksensa lyhyiksi.

Hiukset lähtivät, koska Anne Hathaway näyttelee prostituoitu Fantinea Les Miserablesin uudessa elokuvaversiossa. Neitokainen joutui tekemään rankan roolin eteen muitakin uhrauksia, sillä esittääkseen nääntynyttä prostituoitua Annen täytyi pudottaa painoaan huomattavasti. Nyt kaunotar on kertonut Allure-lehdelle vaativasta dietistään ja sen epämiellyttävistä seurauksista.

– Tämä dieetti saa ihoni kukkimaan, joten rakastan sitä. Ei ole mitään niin upeaa kuin elää pelkällä hummuksella ja retiiseillä ja sitten olla vain että, ”Ja sain vielä finnejä. Jes!”, Anne Hathaway kertoo urakastaan.

Näyttelijätär joutui äskettäin tiukalle kuntokuurille myös uuden Batman-elokuvan roolinsa takia. Anne on kertonut joutuneensa ravaamaan kuntosalilla kokonaisen vuoden mahtuakseen kissanaisen tiukkaan pukuun. Ahkeran kuntoilun tuloksia pääsee silmäilemään 20.7. lähtien, jolloin Yön ritarin paluu -elokuva saapuu Suomen elokuvateattereihin.

Anne Hathaway kertoi taannoin kasvissyöjänä olemisen tuottaneen hänelle ongelmia Britannian-vierailuillaan. Näyttelijätär kertoi käyneensä Britanniassa ensimmäisen kerran 19-vuotiaana kuvaamassa elokuvaa. Hän kertoi, ettei siihen aikaan maassa otettu tarpeeksi huomioon kasvissyöjiä. 28-vuotias tähti kertoi kuitenkin olevansa nyt tyytyväisempi maan ruokakulttuuriin kuin kymmenen vuotta sitten.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat