Cheek saapui juhannusjuhlille suoraan Monacosta

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kalajoen Juhannus -festareita juhlistettiin viikonlopun aikana aurinkoisissa tunnelmissa. Festareilla nähtiin suomiräpin huippunimiä, joiden joukossa oli myös tämän hetken kuumimpiin rap-artisteihin lukeutuva Cheek.

Miehen Sokka Irti -albumi on niittänyt suosiota ilmestymisensä jälkeen, ja se myi alle kolmessa viikossa kultaa. Stara oli Kalajoella seuraamassa miehen räjähtävän energista keikkaa. Cheekin, eli Jare Henrik Tiihosen, kesä kuluu tiiviisti keikkaillessa, mutta mies aikoo omien sanojensa mukaan ottaa aikaa myös lomailuun.

– Ihan älyttömän hyvä fiilis. Eilen fiilistelin aamusta iltaan asti tätä hyvää kesäfiilistä. Sain kaiken kukkuraksi kuulla, että Sokka Irti –kappale on valittu vuoden viralliseksi kesähitiksi, Cheek kertoi Staralle.

Miehen kesä kuluu tiiviisti keikkailun parissa, mutta esiintymisten välissä hän ehtii myös pitää hauskaa ystäviensä kanssa. Hiphop-tähti kertoi latautuvansa parhaiten matkustamalla.

– Mä reissaan Euroopassa jonkin verran. Me tultiin keikkajengin kanssa näille juhannusfestareille suoraan reissusta. Tsekattiin Monaco, Cannes ja Nizza. Tuo on minulle hyvä tapa rentoutua. Muunkinlaista Eurooppa-reissua kesälle on vielä tulossa, niitä seutuja on aina kiva kiertää.