Suomalaisrokkari otti hämmentävän tatuoinnin – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimaisen Wankers of the Zoo Crew -yhtyeen vokalisti Tommi Salmelainen on ottanut ihoonsa legendaaristen Agnetha Fältskogin, Anni-Frid Lyngstadin, Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin kasvokuvat.

Toisin sanoen kyljessä komeilee ruotsalainen Abba-yhtye. Progressiivista rockia soittavan WOTZC-yhtyeen laulajalta tempaisu oli vähintäänkin yllättävä. Hänen mukaansa myös yhtyeen musiikki voi pahimmillaan olla tuskaista.

– Kipu kuvaa nakuteltaessa oli paikoitellen sietämätöntä, mutta käsittääkseni niin on osalle ihmisistä Abban kuuntelukin. Kyseinen orkesteri on kuitenkin yksinkertaisesti maailman paras ja ihmisten ajoittainen ymmärryksen puute myös minun bändiäni kohtaan hämmentää, Salmelainen kommentoi.

Kakkoslevyn kimpussa touhuava Wankers of the Zoo Crew on jo kuitenkin näemmä ymmärretty oikein mm. FME:n taannoisessa yleisöäänestyksessä, Radio RockStarba -kilpailussa ja brittiläisen radiokanavan Vuoden kansainvälinen tulokas -äänestyksessä.

Uusimmat