Supertähden keikkatauon syy selvisi – odottaa lasta

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Laulaja Adele on ollut viime aikoina otsikoissa elämäkertansa merkeissä. Marc Shapiron kirjoittama kohukirja paljastaa soul-tähden kärsineen elämänsä aikana vaikeista perhesuhteista, seurusteluongelmista ja alkoholismista. Laulajatähti itse ei ole antanut siunaustaan elämäkerralleen.

Nyt Adele itse on tehnyt iloisen paljastuksen, sillä laulajatar on ilmoittanut olevansa raskaana. 24-vuotias tähti paljasti raskautensa omilla fanisivuillaan.

– Voin ilokseni ilmoittaa, että Simon ja minä odotamme ensimmäistä yhteistä lastamme. Halusin teidän kuulevan uutisen suoraan minulta. Olemme onnellisia ja innoissamme, mutta toivoisin, että kunnioittaisitte yksityisyyttämme tänä kallisarvoisena aikana, Adele kirjoitti nettisivuillaan.

Adele on seurustellut 36-vuotiaan Simon Koneckin kanssa viime kesästä lähtien. Taannoin soultähti paljasti People-lehdelle haluavansa kovasti tulla äidiksi ja haaveilevansa kolmesta pojasta ennen kolmeakymmentä ikävuottaan. Helmikuussa Adele teki näyttävän paluun Grammy-palkintogaalassa pitkän sairauslomansa jälkeen. Neitokainen voitti peräti kuusi Grammy-palkintoa, joista yksi oli Vuoden Albumi. Heti Grammy-gaalan jälkeen laulajatar ilmoitti jäävänsä useita vuosia kestävälle tauolle keskittyäkseen täysillä parisuhteeseensa.