Ronan Keating hermostui – fani sivalsi pituudesta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Boyzone-yhtyeestä aikoinaan tunnetuksi tullut poptähti Ronan Keating erosi vuoden 2011 lopussa vaimostaan Yvonnesta pettämiskohun jälkeen. Pariskunnan avioliitto päättyi kolmentoista vuoden yhteiselon jälkeen, kun vaimo löysi miehen salaiset tekstiviestit tämän kännykästä.

Keating kertoi äskettäin, kuinka hän on kärsinyt eron jälkeen muun muassa ruokahaluttomuudesta. Ero on ilmeisesti muutenkin murentanut miehen itsetuntoa. The Sun -lehti nimittäin kertoo, kuinka laulajan pituutta kommentoinut, ja myöhemmin myös läheisempää tuttavuutta tehnyt fani on saanut poptähden raivostumaan.

Erikoinen yhteenotto tapahtui viime sunnuntaina brittiläisen Isle of Wight -festivaalin VIP-baarissa. Innokas miesfani oli lähestynyt Keatingia vitsaillen tämän pituudesta. Huulen heittämisen jälkeen fani oli jopa nostanut laulajan ilmaan. Tämä ei kuitenkaan sopinut Keatingille, ja miehen turvamiehet heittivätkin pelleilevän fanin ripeästi ulos baarista.

– Ymmärrettävästi Ronan ei aluksi ollut iloinen ja hän sanoi pari valittua sanaa. Hän näki tilanteen hassun puolen turvamiesten poistettua häirikön paikalta. Hän on aina luullut olevansa keskivertoisen pituinen, nimetön lähde kertaa tapahtumia lehdelle.

Poptähti on kertonut pariskunnan pysyvän eron jälkeenkin läheisinä ystävinä. Komistus ei pysty omien sanojensa mukaan vielä ajattelemaankaan toisten naisten deittailemista. Rakkauselämän ollessa hunningolla Keatingin ura kuitenkin kukoistaa. Mies nähtiin taannoin Ranskassa markkinoimassa Goddess-elokuvaa. Elokuvassa poptähdellä on hänen uransa ensimmäinen elokuvarooli.