Tähtinäyttelijä paljasti yllättävän fobiansa – pelkää tietokoneita!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hollywoodin menestyneimpien naistähtien joukkuun lukeutuva Susan Sarandon palkittiin vuonna 1995 Oscar-palkinnolla roolistaan elokuvassa Dead Man Walking. Legendaarinen näyttelijätär on esiintynyt uransa aikana lähes sadassa elokuvassa.

Nyt 65-vuotias Susan Sarandon kertoi pelkäävänsä tietokoneita. Teknologiaa pelkäävän näyttelijättären mukaan hän ei osaa käyttää lainkaan tietokoneita, eikä hän ole esimerkiksi koskaan tutustunut Google-hakupalvelun käyttöön. Sarandon kertoi, ettei hän osaisi edes ”googlettaa” itseään.

– En osaa käyttää Googlea. En tiedä, miten tietokoneeseen pitäisi koskea, Susan Sarandon kertoi New York Post -lehdelle.

Näyttelijättären mukaan hän ei lue lainkaan arvosteluja, jotka käsittelevät hänen elokuviaan tai muita töitään. Sarandonin mielestä ne eivät nimittäin ole aitoja. Tähti pitää netissä muita haukkuvia ihmisiä luusereina, joilla ei ole elämässään suuntaa. Nainen kampanjoi parhaillaan nettikiusaamista vastaan.

Susan Sarandonin tunnetuimpia elokuvia ovat muun muuassa Thelma & Louise, The Client, Dead Man Walking, Stepmom ja Igby Goes Down. Näyttelijättären tuoreimpia elokuvia ovat Wall Street: Money Never Sleeps ja Jeff, Who Lives at Home. Hänellä on Eva-tytär elokuvaohjaaja Franco Amurrin kanssa sekä kaksi poikaa näyttelijä Tim Robbinsin kanssa.

Uusimmat