Rihanna sai synkän suru-uutisen – julkaisi heti ennennäkemättömiä valokuvia

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Barbadoksella syntynyt Rihanna aloitti musiikkiuransa jo 16 vuoden iässä, kun hän teki levytyssopimuksen Def Jam Recordings -yhtiön kanssa. Sittemmin neitokainen on noussut yhdeksi maailman suosituimmaksi poptähdeksi, joka tienasi viime vuonna 53 miljoonaa dollaria.

Tänään 24-vuotiaan Rihannan kerrotaan olevan surun murtama, sillä hänen rakas isoäitinsä kuoli sunnuntaiaamuna syöpään. Pitkään sairasvuoteella maannut isoäiti vietti viimeiset hetkensä perheensä ja läheistensä ympäröimänä. Poptähti julkaisi mummonsa poismenon jälkeen Twitter-blogissaan perhekuvia, joissa hänet nähdään yhteisotoksissa isoäitinsä vierellä.

– Hyvästi isoäitini, ota hyvät kauneusunet siihen asti kun näen sinut tuolla puolen, Rihanna kirjoitti Twitterissä.

Tiiviisti läheistensä kanssa yhteyttä pitävän Rihannan Rorrey-veli paljasti äskettäin, että Rihanna oli kouluvuosinaan nörtti. Laulajan pikkuveljen mukaan Rihanna teki ahkerasti kotiläksyjään ja keskittyi täysillä koulunkäyntiin. Poptähti oli niin omistautunut opiskelulle, että hän piti vain yhden vapaapäivän viikossa. Veljen mukaan Rihanna oli nuoruudessaan kiinnostunut yliluonnollisista asioista ja sisarukset katsoivat usein muun muuassa avaruusolioista kertovia elokuvia.

Uusimmat