Uutuustuote: Pisuaari kertoo ÄÄNEEN kun virtsaaja ei ole ajokunnossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa juhlitaan huomenna keskiviikkona jälleen vauhdikkaasti maan itsenäisyyspäivää. Samalla rattijuopumukset lisääntyvät hetkeksi räjähdysmäisesti aivan kuin Suomessa juhannuksena. Nyt Michiganin osavaltiossa rattijuopumuksia yritetään rajoittaa uusin keinoin.

Detroit News -lehti kertoo, että Michiganin osavaltion tieturvallisuuslaitos on tilannut sadoittain laitteita, joita on määrä asentaa kahdensadan pubin ja ravintolan miesten vessojen pisuaareihin. Tällaiset 21 dollaria kappaleelta maksavat laitteet kertovat asiakkaille ääneen onko virtsaaja ajokunnossa vai ei.

Mikäli tarpeidensa tekijä onnistuu tähtäämään virtsasuihkunsa keskelle ”kakkua”, on kaikki hyvin ja asiakas todennäköisesti ajokunnossa. Mikäli suihku kuitenkin osuus muualle kuin häränsilmään, ehdottaa laite ääneen taksin tilaamista ja toteaa asiakkaan nauttineen ehkä hieman liikaa alkoholia. Laitteita valmistava Wizmark kertoo olevansa ainoa alallaan maailmassa.

Uusimmat