Charlie Sheenin entinen assistentti löydettiin kuolleena

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Miehen puolikkaat -hittisarjasta potkut saanut Charlie Sheen on tehnyt paluun uuden komediasarjansa myötä. Anger Management -televisiosarjan päätähdeksi kiinnitetty Sheen palasi ruutuun 28. kesäkuuta, kun hänen uuden sarjansa ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa.

Upean paluun uralleen uutuussarjan myötä tehnyt Sheen on nyt saanut huonoja uutisia. X17-sivusto kertoo, kuinka miehen entinen assistentti Rick Calamaro on löydetty eilen kuolleena asunnostaan Los Angelesissa. Mies oli ollut kuolleena jo muutamia päiviä. Calamaron kuolinsyy on vielä epäselvä, mutta viranomaislähteiden mukaan hänen vierestä löydettiin avattu alkoholijuoma ja runsaasti kipulääkkeitä.

Aiemmin myös klubipromoottorina työskennellyt mies kuului aikaisemmin Sheenin lähimpään tukijoukoon. Calamaron kerrottaan olleen mukana juhlimassa näyttelijän kanssa New Yorkissa vuonna 2010 kun Sheen tuhosi hotellihuoneensa riideltyään pornotähti Capri Andersonin kanssa.

Sheenin tuore Anger Management -televisiosarja perustuu näyttelijäkaksikko Adam Sandlerin ja Jack Nicholsonin tähdittämään samannimiseen elokuvaan. Televisiosarja on osoittautunut jo ensimmäisen jakson katsojalukujen perusteella menestykseksi, sillä se nousi välittömästi kaapelitelevision historian katsotuimmaksi käsikirjoitetuksi komediasarjaksi. Sarjassa nähdään myös muun muuassa Selma Blair ja Shawnee Smith.