Ruisrockissa viikonlopun aikana 63 000 festivaalikävijää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuluneena viikonloppuna juhlittu 43. Ruisrock keräsi Turun Ruissaloon yhteensä 63.000 festivaalikävijää. Perjantaina paikalle saapui 16.000 juhlijaa. Lauantaina heitä oli 30.000 ja sunnuntaina 17.000.

Festivaalin kohokohtia olivat sunnuntaina Niittylavalle noussut, maailman suosituimpiin rap-artisteihin lukeutuva Snoop Dogg, joka järjesti varsinaiset hiphop-juhlat. Lauantaina juhlinta oli ylimmillään Michael Monroen 50-vuotisjuhlakonsertissa Nightwishin kruunatessa illan mahtipontisella esiintymisellään.

1990-luvun nostalgiaa Ruissaloon toivat paluukeikoillaan brittipop-suosikki Pulp sekä ruotsalaisyhtyeet The Cardigans ja Refused. Muita Ruisrockin kansainvälisiä tähtiä olivat muun muassa Bloc Party, Jimmy Cliff, The Mars Volta, Santigold, Two Door Cinema Club, Suicidal Tendencies ja Veronica Maggio. Kaikkiaan festivaalilla viikonloppuna nähtiin 60 ulkomaista ja kotimaista artistia.

– Tämän kesän festivaali onnistui loistavasti ja yleisötavoitekin ylittyi. Monipuolista ohjelmistoa kiiteltiin, musiikin eri genret oli hyvin edustettuina, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä kommentoi.

– Etenkin lauantain valtaisaan kävijämäärään ja ihanteellisen säähän ei voi olla kuin äärimmäisen tyytyväinen. Myös panostukset alueen palveluihin ja somistukseen kehittivät Ruisrockia entisestään. Tästä on hyvä jatkaa kohti vuoden 2013 Ruisrockia.

Festivaalin turvallisuuspäällikkö Ville Ketosen mukaan viikonloppuna juhlittiin ilman mainittavia järjestyshäiriöitä. Säätiedotusten perusteella varauduttiin ukkosrintamaan, mutta sekään ei aiheuttanut ongelmia. Ruisrockin järjestäjät kiittävät festivaaliyleisöä asiallisesta juhlimisesta.