Yllättävä hittielokuva: Romanttinen tarina transsukupuolisista

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Tänä vuonna esimerkiksi The Avengers, Nälkäpeli ja Lumikki ja metsästäjä -elokuvat ovat keränneet erittäin paljon katsojia elokuvateattereihin ympäri maailmaa. Nyt otsikoissa on kuitenkin eräs melko yllättävä menestyselokuva, joka rikkoo katsojaennätyksiä vaikeasta aiheestaan huolimatta.

Kyseesssä on bangladeshilainen Common Gender -elokuva, joka kertoo transsukupuolisen naisen ja hindupojan kielletystä rakkaudesta. Common Gender on ensimmäinen Bangladeshissä tehty elokuva, jossa käsitellään transsukupuolisuutta. Elokuva sai ensi-iltansa vain kuudessa elokuvateatterissa kaksi viikkoa sitten, mutta nyt sen suosion ansiosta sitä levitetään suuremmalle yleisölle, AFP-uutistoimisto kertoo.

Uutuselokuvaa näytettiin aluksi vain kuudessa elokuvateatterissa, koska elokuvassa ei nähdä suuria tähtiä ja se koettiin liian taiteelliseksi. Nyt Common Genderiä tullaan täysien elokuvasalien siivittämänä näyttämään ainakin elokuun loppuun. Intialaisen elokuvaohjaajan kerrotaan myös neuvottelevan tekijöiden kanssa elokuvan oikeuksien ostamisesta.

Common Gender -elokuvassa Sushmita-niminen transsukupuolinen nainen rakastuu hindupoikaan, jonka vanhemmat eivät hyväksy heidän suhdettaan. Vaikea tilanne ajaa Sushmitan loppujen lopuksi itsemurhaan. Etelä-Aasiassa transvestiittien, eunukkien ja aseksuaalisten ihmisten yhteisöt lukeutuvat perinteisesti melko konservatiivisten maiden marginalisoiduimpiin ihmisryhmiin.