Rihanna purkaa surunsa alkoholiin: ”Anteeksi mummo”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Rihanna koki äskettäin traagisen menetyksen, kun hänen rakas isoäitinsä kuoli taistelussaan syöpää vastaan. Laulajatar piti lyhyen keikkatauon, koska hän matkusti kotimaahansa Barbarokselle suremaan poismenoa läheistensä kanssa.

Nyt 24-vuotias Rihanna on julkaissut Twitter-blogissaan kuvan, jossa hän pitelee kädessään olutpulloa. Isoäitinsä haudan lepoon aiemmin tällä viikolla saattanut poptähti pyytää kuvatekstissä mummoltaan anteeksi sitä, että hän joi olutta hautajaispäivänä. Rihanna näyttää kuvassa hyvin väsyneeltä tummine silmänalusineen.

– Minun oli pakko!!! Anteeksi mummo, Rihanna kirjoitti Twitterissä.

Rihanna päätyi vastikään otsikoihin, kun hänen kerrottiin tilanneen eräästä portugalilaisesta ravintolasta ruokaa 7.000 punnan, eli noin 9.200 euron, edestä. Ravintolan ruokahyllyt tyhjenivät laulajattaren tilauksen jälkeen, joten ruokapaikka joutui sulkemaan ovensa. Rihanna tilasi ruokaa itselleen ja 90 työntekijälleen Lontoossa järjestettyjen festivaalien takahuoneeseen.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat