VR:n kellot aiheuttivat hämmennystä Tampereella – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen henkilöjunaliikennettä ainakin vielä toistaiseksi monopolina hoitava liikelaitos VR on saanut viime vuosina runsaasti lokaa niskaansa palvelun laadun vajottua pohjamutiin. Viime vuosina Suomen junaliikenne on kärsinyt toistuvista myöhästelyistä.

20120712-202605.jpg

Tuhannet ihmiset ovat viikoittain myöhästyneet tapaamisista ja jopa lennoilta junien myöhästelyn takia. Tänään Tampereella matkustajat ovat olleet ihmeissään, kun rautatieaseman kelloissa on ollut jopa kuuden minuutin heitto. Kiireisimmät ovat joutuneet juoksemaan junalle ”pää kolmantena jalkana” vain huomatakseen, että pinkominen oli turhaa.