Adele tuhlaa syntymättömään vauvaansa – rahaa palanut jo yli 80 000 euroa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Laulajatähti Adele kohautti äskettäin viihdemaailmaa, kun hän kertoi odottavansa ensimmäistä lastaan. Hän piti raskautensa pitkään salassa, sillä neitokaisen huhutaan synnyttävän jo kahden kuukauden sisällä. Lapsen isä on 36-vuotias Simon Konecki.

Nyt soul-tähden uutisoidaan törsäävän rahojaan syntymättömään lapseensa. Adele on lähteen mukaan käyttänyt 54.000 puntaa, eli noin 72.000 euroa, vauvansa huoneen valaistukseen ja äänentoistoon. Lastenhuoneeseen on asennettu muun muuassa arvokas äänentoistojärjestelmä, jotta vauva saa nukahtaa sulosointuihin.

– Adelella saattaa olla tuhlaajan maine, mutta hän ei säästele kuluissa, kun kyseessä on hänen lapsensa. Hän rakentaa jokaiseen kotiinsa huikeat lastenhuoneet, lähde kertoi Reveal-lehdelle.

Someone Like You -hittibiisin esittäjän kerrotaan ostaneen lastenhuoneeseen muun muuassa arvokkaita Tiffany’s-merkkisiä kehyksiä. Adele tuhlasi 7.500 puntaa, eli noin 10.000 euroa, antiikkiseen karhuesineeseen.

Adele on seurustellut Simon Koneckin kanssa viime kesästä lähtien. Taannoin soultähti paljasti People-lehdelle haluavansa kovasti tulla äidiksi ja haaveilevansa kolmesta pojasta ennen kolmeakymmentä ikävuottaan. Helmikuussa Adele teki näyttävän paluun Grammy-palkintogaalassa pitkän sairauslomansa jälkeen. Neitokainen voitti peräti kuusi Grammy-palkintoa, joista yksi oli Vuoden Albumi.