Erikoinen kunnianosoitus Bob Marleylle – sai oman nimikkoloisen

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Vasta 36-vuotiaana vuonna 1981 menehtyneen reggae-muusikon Bob Marleyn muisto elää yhä vahvasti hänen faniensa sydämissä. Nyt edesmenneen jamaikalaismuusikon muistoa on kunnioitettu eriskummallisella tavalla Karibian koralliriutoilla.

Nyt legendaarisen muusikon mukaan on nimittäin nimetty vastalöydetty loinen, uutistoimisto AP kertoo. Arkansas State Universityn meribiologi Paul Sikkel löysi parasiitin Yhdysvalloille kuuluvien Neitsytsaarien rannikoilta jo kymmenen vuotta sitten. Otus on kuitenkin vasta nyt saanut virallisen nimensä.

Verta imevä ja kalojen vaivana oleva loinen on saanut Gnathia marleyi -nimen. Parasiitin ensimmäisenä löytänyt Sikkel on kertonut nimenneensä loisen Marleyn mukaan ”kunnioituksesta ja ihailusta” laulajaa kohtaan. Gnathia marleyi ei kuitenkaan ole ainoa julkkiksen mukaan nimetty otus, sillä myös laulajatar Beyoncen ja koomikko Stephen Colbertin mukaan on nimetty hyönteisiä.