Surun murtama Usher oikeuteen biisivarkaudesta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Amerikkalainen poptähti Usher asetti aiemmin tässä kuussa jäihin riitaisan huoltajuuskiistansa ex-vaimonsa Tameka Fosterin kanssa, sillä hänen poikapuolensa joutui rajuun onnettomuuteen. Tameka Fosterin 11-vuotias poika makaa parhaillaan sairaalassa aivokuolleena.

Nyt poikapuolensa Kyle Gloverin onnettomuuden järkyttämä Usher on haastettu oikeuteen tekijänoikeuksista, TMZ-sivusto uutisoi. Aubrey Davis, eli DJ Mixx, on haastanut muusikon oikeuteen vuonna 2008 tekemänsä Let’s Go -nimisen instrumentaalikappaleen myötä. Davisin mukaan Usher keksi kappaleeseen sanat ja käytti sitä ilman lupaa Hey Daddy -kappaleenaan.

Davis oli alun perin kaupitellut kappalettaan useille lauluntekijöille julkaisemisen toivossa. Oikeusjutun mukaan joku näistä muusikoista oli antanut kappaleen Usherille, jonka nyt väitetään käyttäneen kappaletta omilla sanoillaan höystettynä Raymond v. Raymond -levyllään. Kyseisellä levyllä kappaleen tekijänoikeudet on kirjattu Usherin ja hänen tuotantotiiminsä nimiin.

Dj Mixx -nimellä työskentelevä Davis onkin nyt astunut esiin korvauksien toivossa. Oikeusjutun mukaan hän ei ole saanut tuotoksensa käytöstä minkäänlaisia tekijänoikeuskorvauksia. Davis vaatiikin nyt, että tuomari määrää Usherille rahakorvauksien lisäksi soittokiellon kyseiseen Hey Daddy -kappaleeseen. Tällöin Usher ei enää koskaan saisi esittää kappaletta.

Usher, oikealta nimeltään Usher Terry Raymond IV, julkaisi 8. kesäkuuta seitsemännen studioalbuminsa. Usher huomasi laulutaitonsa yhdeksänvuotiaana, kun hän liittyi nuorten kirkkokuoroon äitinsä kehotuksesta. Poptähti tunnetaan myös bisnesmiehenä, sillä hän omistaa muun muuassa osan Cleveland Cavaliers -koripallojoukkueesta.