ÄLÄ auta väärää mummoa liikenteessä – tai voi käydä näin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Liikenteessä nähdään silloin tällöin kävelemässä vanhuksia, joiden askel saattaa käydä hitaammin kuin nuorempien kulkijoiden. Yleisoletuksen mukaan on kohteliasta auttaa esimerkiksi mummo kadun yli. Aina näin ei kuitenkaan kannattaisi toimia.

Eräällä verkkovideolla nähtävässä mummossa onkin arvioitua enemmän pippuria. Eläkeläinen ylittää verkkaiseen tahtiin suojatietä. Vanhus etenee etanan vauhtia, mikä herättää muiden kulkijoiden sympatiat.

He lähestyvät naista aito lähimmäisenrakkaus sydämessään ja auttavat häntä nostamalla tämän laukun maasta. Äkäinen ikäihminen herää yhtäkkiä eloon, ja luulee ilmeisesti jalankulkijoiden varastavan hänen laukkuaan. Mummo ottaa keppinsä maasta ja alkaakin mätkiä auttajia.