Kuusivuotias rumpali jättää ammattilaiset varjoonsa? Katso huima veto

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Viime aikoina verkossa on nähty lukuisia musikaalisia suorituksia, joissa nuoret lapset ovat kunnostautuneet muusikkoina. Nyt ainoastaan kuuden vuoden ikäinen pikkurumpali ihastuttaa verkossa hämmästyttävän kehittyneellä soittotaidollaan.

20120717-230250.jpg

Kyseessä on Jaxon Smith -niminen amerikkalaispoika, joka on valloittanut YouTube-videoillaan ihmisiä ympäri maailmaa. Kuusivuotias Jaxon on nimittäin erittäin lahjakas rumpali, jonka soittamista esitteleviä videoita on katsottu jo satoja tuhansia kertoja. Pikkupojan versiota Foo Fighters -menestysyhtyeen Pretender-hitistä on katsottu jo lähes 400.000 kertaa.

Videolla pikkupoika soittaa keskittyneesti ja erittäin taitavasti vaikuttavilla rumpusovituksilla varustellun kappaleen alusta loppuun. Jaxon on päässyt elämässään jo pitkälle, sillä pojan isän mukaan rumpali painoi syntyessään vain noin 450 grammaa. Verkossa menestynyt pikkupoika on saanut itselleen kunnioitettavassa iässään myös ensimmäisen keikkansa, sillä pikkurumpali pääsee esiintymään televisiossa NBC Today Show -keskusteluohjelmassa.

Uusimmat