300 teiniä tuhosi ruokakaupan – jättilasku silmittömästä tuhosta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Vanhemmat sukupolvet ovat perinteisesti jo pitkään sanoneet nykyajan nuorten olevan vastuuttomimpia ja huonokäytöksesimpiä kuin teinit heidän nuoruudessaan. Nyt tätä väitettä tukee ainakin eräs tapaus, sillä 300 teiniä on sikaillut kokonaisen ruokakaupan hävyttömään kuntoon.

Noin 300 teinistä koostuneen joukkion toilailu on jo nimetty flash mob -tanssitempausten hengessä ”smash mobiksi”. Frimmer Newsin mukaan amerikkalaisteinit olivat lähteneet poliisien lopettamista kotibileistä läheiseen Walmart-ruokakauppaan. Tästä syntyi valtava sekamelska, ja erään teinin kuvaamalla YouTube-videolla näkyi kuinka nuoret sekoilevat ruokakaupassa. Video on sittemmin poistettu.

Kuva: YouTube

Huonokäytöksiset nuoret, joiden uskotaan kaikkien olevan alle 18-vuotiaita, olivat saapuneet kauppaan launtai-iltana hieman ennen puoltayötä. Villiintyneet nuoret heittelivät ruokaa, ajelivat ostoskärryillä ja tuhosivat kaupan omaisuutta noin 1.500 dollarin edestä. Poliisien mukaan kauhuteinit olivat myös ampuneet aseella ruokakaupan edessä olevalla parkkipaikalla. Luodit eivät olleet osuneet autoihin tai ihmisiin.

Poliisien saavuttua paikalle Walmartin työntekijöiden soitettua hätänumeroon kaikki nuoret olivat jo paenneet paikalta. Ketään ei ole pidätetty hurjan ruokakauppareissun tiimoilta. Jos joku teineistä kuitenkin sattuisi jäämään kiinni, seuraisi tapauksesta uutislähteiden mukaan varma rikossyyte.

Kuva: YouTube

Uusimmat