Kelly Brookilla jäätävä sixpack

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kurvikkaasta vartalostaan tunnettu brittikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa kansainväliseksi tähdeksi oltuaan mukana Talent-ohjelman tuomaristossa. Viime aikoina näyttelijätär on julkaissut Twitter-blogissaan rohkeita kuvia itsestään.

Nyt vuorossa on tuorein Twitter-kuva, jossa Kelly esittelee hoikistunutta vartaloaan ja erityisesti poikkeuksellisen upean sixpack-vatsansa. Neitokaisen kesäinen kuntokuuri on kuvan perusteella tuonut näyttäviä tuloksia.

Taannoin kurveistaan tunnettu kaunotar kertoi Look-lehdelle haluavansa olla mieluummin painavampi, koska tuntee silloin olonsa onnelliseksi. Brookin mukaan osa tytöistä on luonnollisesti hoikkia ja osa muodokkaampia. Nainen ei aio omien sanojensa mukaan laihduttaa, koska rakastaa hyvää ruokaa.

Kelly Brook sijoittui vuonna 2009 viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä. Kesäkuussa 2011 Brook sai keskenmenon ollessaan viidennellä kuulla raskaana. Lapsi olisi ollut hänen ja rugbypelaajamiehensä Thom Evansin ensimmäinen.