Miley Cyrusin uusi tatuointi yllättää – yllättävä lainaus

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Hannah Montana -sarjan näyttelijänä ja laulajana miljoonien tyttöjen idoliksi noussut Miley Cyrus on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä muuten kuin töidensä merkeissä. Äskettäin neitokainen kihlautui pitkäaikaisen poikaystävänsä Liam Hemsworthin kanssa.

Nyt 19-vuotias teinitähti on lisännyt uuden tatuoinnin kehoonsa. Neitokaisella on ennestään lukuisia tatuointeja, kuten esimerkiksi unisiepparia esittävä tatuointi kyljessään ja Love Never Dies -teksti hauiksessaan. Nyt Miley on tatuoinut vasenta käsivarttaan.

Kuva: Splash

Teinitähden uusin mustetyö on kuitenkin hieman yllättävä valinta entiselle Disney-tähdelle, sillä se on lainaus Yhdysvaltain 26. presidentin eli Theodor Rooseveltin puheesta. Mileyn käsivarteen on ikuistettu pätkä Rooseveltin 23.4.1910 Pariisissa pitämästä puheesta, Daily Mail kertoo. Presidentin puhe käsitteli kokonaisuudessaan sitä, kuinka kriitikoille ei tulisi antaa ollenkaan arvoa.

– Jotta hänen paikkansa ei koskaan olisi niiden kylmien ja pelokkaiden sielujen kanssa, jotka eivät kokeneet voittoa eivätkä tappiota, Mileyn uusin tauointi kääntyy suomeksi.

Kuva: Splash

Miley Cyrus erosi poikaystävästään Liam Hemsworthista vuonna 2010, mutta he palasivat takaisin yhteen lyhyen välirikon jälkeen. Disney-kaunotar on aiemmin seurustellut muun muuassa poptähti Nick Jonasin ja mallikomistus Justin Gastonin kanssa. Hän on kuitenkin kertonut pitävänsä nykyistä kihlattuaan ensimmäisenä vakavana poikaystävänään. Miley Cyrus puhui äskettäin haastattelussa avoimesti seksistä, sillä neitokaisen mukaan seksi on maaginen ja kaunis asia.